Tech

Teknologian kehitys – Mitä voimme odottaa vuoteen 2030 mennessä tapahtuvan?

Teknologinen kehitys on tällä hetkellä todella nopeaa. Vaikuttaakin siltä, että vuoteen 2030 mennessä teknologia on kehittynyt niin paljon, että maailma näyttää ainakin osittain hyvin erilaiselta. On kuitenkin hyvä pitää mukana aina pieni skeptisyys puhuttaessa teknologisesta kehityksestä. Vaikka kehityksen suunta olisi olemassa, niin kehitysvauhti vaihtelee suuresti. Pyrimme tässä artikkelissa ennakoimaan teknologisen kehityksen suuntaviivoja. Olemme nostaneet tiettyjä kehitystavoitteita esille, jotka saattavat hyvinkin toteutua vuoteen 2030 mennessä.  

Tekoäly kehittyy

On melko selvä asia, että tekoäly tulee kehittymään suuresti vuoteen 2030 mennessä. Tekoälyn kehitystä voidaan ennustaa siksi, koska monet tekoälyn ympärillä olevat teknologisen kehityksen osa-alueet kehittyvät jatkuvasti, kuten tietokoneiden laskentateho, kuvantunnistus, äänentunnistus, syväoppiminen ja muut ohjelmistoalgoritmit. Kehitys edistyy myös siksi, koska luonnollisen kielen käsittelytekniikat kehittyvät myös jatkuvasti. 

Ollaan kuitenkin vielä hyvin kaukana tilanteesta, jossa tekoäly voisi se saavuttaisi ihmisen kaltaisen tietoisuuden. Emme ylipäätään tiedä tarkalleen sitä, miten ihmisenkään tietoisuus syntyy. Siinä mielessä koneen tietoisuuden kehittymiseen voi mennä pitkä, mikäli se koskaan on mahdollista. Jotkut tutkijat kuitenkin uskovat, että tekoäly voisi kehittyä ihmisen kaltaiseksi lähitulevaisuudessa. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tätä näkökulmaa tue. 

8K-virtuaalilasit- ja kuulokkeet tulevat markkinoille

Tällä hetkellä markkinoilla olevat VR-lasit ja kuulokkeet käyttävät 4K-tekniikkaa. 8K lasien kohdalla kehitys on kuitenkin jo pitkällä. 8K-VR-teknologia mahdollistaa puolet enemmän pikseleitä tarjoavan VR-teknologian kuin nykyiset lasit. 8K-tekniikka mahdollistaa niin tarkan kuvan, että pikseleitä ei edes näy lähietäisyydeltä tarkasteltuna. Tämä johtaa huipputarkkoihin yksityiskohtiin ja realistisuuteen, joka alkaa olla jo lähellä silmillä maailman katsomista. On selvää, että ainakin peli- ja casino -teollisuuden piirissä tätä tekniikkaa odotetaan kuin kuuta nousevaa. 

Ajattelulla ohjattava teknologia tulee kehittymään

Joidenkin teknologiatutkijoiden ennustuksien mukaan vuoteen 2030 mennessä monet VR-kuulokkeet sisältävät valmiudet aivojen ja tietokoneen välisen rajapinnan yhdistämiseen. Tässä vaiheessa tämä tuntuu vielä kuitenkin futuristiselta, ja mitään takeita siihen, että alle 10 vuodessa teknologia kehittyisi niin paljon ei ole. Tarvittavaa tutkimusta ajatuksella tapahtuvasta ohjauksesta on kuitenkin olemassa. Kyse on vain 

Ihmiselimien 3D-tulostus otetaan käyttöön

Monet tutkimukset viittaavat siihen, että vuoteen 2030 mennessä ensimmäiset versiot 3D-tulostamisesta biologisten järjestelmien rakentamiseen otetaan käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että soluja voidaan annostella tulostimen päistä ja asentaa mikroskoopin avulla aina sinne, missä niitä tarvitaan. Solujen avulla voidaan aluksi rakentaa yksinkertaisia komponentteja ja myöhemmin yksinkertaisia elimiä. Lopulta ne pystyvät tulevien vuosikymmenien aikana rakentamaan suurimman osan ihmisen kehosta. 

Marssin miehitetty lento ennen vuotta 2030

Tämän hetken tietojen mukaan vuoteen 2029 mennessä ensimmäinen miehitetty avaruuslento lähtisi Marsiin. Tämä ei kuitenkaan ole vielä millään lailla varmaa tietoa. Mars -lennossa tullaan käyttämään SpaceX Starship -alusta, joka käyttää viimeistä teknologiaa olevaa Super Heavy -rakettia, jonka avulla alus pääsee Marsiin. Mukaan otetaan tietysti kunnon avaruustutkimusmatkailijoiden tavoin robotteja ja erilaisia tutkimusvälineitä. Tämä tulee olemaan ihmiskunnalle suuri harppaus, koska tähän asti muille planeetoille on päästy ainoastaan elokuvissa.  

Kvantti-internet tulee korvaamaan internetin

Kvantti-internetissä on kysymys internet-verkosta, joka käyttää kvanttisignaaleja radioaaltojen sijaan. Todennäköisesti siihen, että kvanttisignaalit korvaavat perinteisen internet verkon tulee menemään pitkä aika. Kuitenkin jonkinlaisen kuluttajillekin suunnatun kvanttiteknologian kehittyminen voi hyvinkin olla mahdollista vuoteen 2030 mennessä. 

Tässä vaiheessa USA:n energiaministeriöstä on annettu tiedoksi jo suunnitelma kansalliselle kvanttisignaali-pohjaiselle internet-verkolle, jonka prototyyppi olisi tarkoitus saada ulos vuoteen 2030 mennessä. Mielenkiintoista nähdä, mitä tulee tapahtumaan. Selvää kuitenkin on, että kvanttiteknologia tulee kehittyessään muuttamaan maailmaa hyvin suuresti. 

news7h

News7h: Update the world's latest breaking news online of the day, breaking news, politics, society today, international mainstream news .Updated news 24/7: Entertainment, Sports...at the World everyday world. Hot news, images, video clips that are updated quickly and reliably

Related Articles

Back to top button